vk 32, tarina ryhmätyöstä

07.08.2023

#tarina #vertauskuva #ryhmätyö #hyvinvointi

OHJAAJA LUKEE:

Tästä alkaa uusi kouluvuosi. Minulla on kolme ohjetta, joita noudattamalla kouluajasta tulee paras mahdollinen. Näiden ohjeiden noudattamiseen ei tarvitse oikeastaan osata mitään, eikä tehdä paljon mitään. Vinkkini viihtymiseen ja pärjäämiseen on: Nuku hyvin, syö hyvin ja tutustu kaikkiin luokkakavereihin.

Nuku hyvin ja syö hyvin ovat jokaisen helppo ymmärtää. Levänneenä ja kylläisenä ihminen on paljon mukavampi ja jaksaa paremmin. Toisin kuin väsyneenä, jolloin ihminen muistuttaa zombia. Liikkuu hitaasti ja aivotoiminta on lähes olematonta. Nälkäisenä ihminen taas on kiukkuinen, eikä jaksa keskittyä oikein mihinkään. Mutta miksi ihmeessä pitäisi tutustua kaikkiin luokkakavereihin? Jokaiseen luokkalaiseen on tietenkin tutustuttava siksi, että yhdessä oppiminen ja oleminen ylipäätänsä on helpompaa tuttujen ihmisten ympäröimänä. Ja uskon, että tulevana vuonna on paljon asioita, jotka teette yhdessä, eikä itse saa aina valita kenen kanssa työskentelee.

Jonkun olen kuullut joskus sanovan, ettei halua tehdä ryhmätöitä, koska osaa itse paremmin kuin muut. Osaaminen saattaa olla totta. Eiväthän kaikki osaa kaikkea saman vertaa, joissakin asioissa joka vaan on parempi kuin toiset. Mutta ryhmätyössä on hyötyä myös vähemmän osaavien ehkä pienemmästä työpanoksesta. Kerron siitä esimerkin. Toivottavasti kukaan ei ole väsynyt, koska esitän tarinasta kysymyksiä sen jälkeen. Ja toivottavasti kenelläkään ei ole nälkä, jotta jaksatte keskittyä ja myös siitä syystä, että tarina kertoo herkullisesta ateriasta.

Viime viikolla oli minun vuoroni laittaa ruokaa perheelle. Helppo homma, koska edellispäivän herkulliset kasvispihvit olivat valmiina jääkaapissa. Minun ei siis tarvitsisi kuin keittää perunat, sekoittaa valmiskastike pussista ja lämmittää pihvit mikrossa. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Kattilan pohjalle vettä ja peruna sinne ja liesi täysille. Toiseen kattilaan mittasin veden kastikkeen ohjeiden mukaan ja kaadoin jauheen veteen. En ymmärrä mitä tapahtui, mutta kaikesta sekoittamisesta huolimatta kastike jäi kokkareille. Yritin painella jauhomöykkyjä kauhalla pienemmiksi, mutta tuloksetta. No, antaa olla. Hyvä se varmaan on.

Seuraavaksi asettelin kasvispihvit lautaselle ja laitoin mikroon. Samassa tunsin nenässäni palaneen hajua. Perunat. Niistä oli vesi kiehuessaan haihtunut kokonaan pois ja tärkkelys oli palanut mustaksi matoksi kattilan pohjalle. Onneksi perunat olivat jo kypsiä. Bling, sanoi mikro. Avasin oven ja lautasella oli mukavasti kokoon kuivuneet pihvit.

Siinä me istuttiin perheen kesken ja syötiin kengänpohjalliselta näyttävää, tuntuvaa ja maistuvaa kasvispihviä, palaneelta haisevien ja maistuvien perunoiden kanssa. Eikä pidä unohtaa sitä kastikkeeksi kutsumaani ruskeaa nestettä, jonka seassa lillui jauhoklönttejä. Perheeni antoi arvosanaksi pihvistä nelosen, perunoista viisi pistettä ja kastikkeesta vain yksi. Eli yhteen laskettuna ateria oli täyden kympin arvoinen.

Samalla tavalla ryhmätyössä pitää laskea ihmisten tuoma osaaminen yhteen. Vaikka joku toisikin perunoiden tavoin suurimman osan osaamisesta yhteiseen työhön, ei hän yllä yksin samaan kuin toisien kanssa yhdessä. Tai miksi vähätellä kastikkeen osuutta ateriassa. Hänen tuoma pieni lisä nosti numeron yhdeksästä kymppiin.

Nyt seuraa ne kysymykset. Tänään vastataan ryhmätyönä, eli kaikkien vastaukset voidaan laskea yhteen. Voit vertailla, kuinka monta vastausta sinä olisit itse tiennyt, jos vastata pitäisikin yksin.

KYSYMYKSET:

- Milloin kertomus tapahtui?

(viime viikolla)

- Mistä pihvit oli valmistettu?

(kasviksista)

- Minkä väristä kastike oli?

(ruskeaa)

- Ruokaa laitettiin mikrossa ja liedellä, mutta mitä kolme keittiötarviketta mainittiin tarinassa?

(kattila, kauha, lautanen)

- Mikä perunan aineosa paloi pohjaan?

(tärkkelys)

Yhdessä saatiin oikein hyvät pisteet. Erinomaista yhdessä tekemisen kouluvuotta kaikille.