vk 20, Tarina hankalasta naapurista

#auttaminen #empatia #ystävällisyys #tarina

OHJAAJA LUKEE:

Tyranni-Tertun kesytys

Moi, mä oon Arvo. Mä asun tässä kerrostalossa. Tää on muuten tosi kiva paikka asua, kun on paljon kavereita tässä lähellä. Mutta yksi ongelma tässä talossa on. Tossa ekassa kerroksessa, meidän ovea vastapäätä, asuu Torviaisen Terttu. Tai niin kuin me häntä leikkisästi kutsutaan, tyranni-Terttu. Mä oon varma, että se katselee ovisilmästä, milloin joku liikkuu käytävässä. Sit se tempaisee oven auki ja karjuu.

– Tartteeko siinä käytävässä tahallaan tömistellä! Ja sen huudon voimasta tärisee naapuritalonkin ikkunat vielä vartin jälkeenpäin.

Sillä on kotona varmaan miljoona jalkapalloa ja frisbeetä, koska aina, kun joka tavara menee sen parvekkeelle, niin sitä ei saa takaisin. Eikä ainoastaan siksi, ettei kukaan uskalla mennä soittamaan Tertun ovikelloa. Vaan se huutaa aina parvekkeelta.

– Löytäjä saa pitää! Ja se huuto ei ole mitenkään leikkisä, vaan kuulostaa leijonalta, jota on just pistänyt sata ampiaista kerralla.

Me ei koskaan leikitä mitään tässä talon edustalla, koska Terttu ryntää heti valittamassa meidän porukoille, että tahallaan pöllyytetään hiekkaa ja huudellaan. Ja siitä ei hyvä heilu. Tyranni-Terttu lupaa ilmoittaa poliisille ja taloyhtiöön ja ties minne. Meillä kaikilla on siksi kielto häiritä häntä.

Se oli ihan tavallinen päivä. Oltiin pihassa ja mietittiin, mitä tehtäis. Joku keksi, että pelataan keinumattia ja minä säntäsin kotiin hakemaan palloa. Mutta sitten tapahtui jotain, mitä kukaan ei olisi arvannut etukäteen. Mä en muistanut varoa käytävässä äänen pitämistä, josta voi hyvinkin päätellä, ettei Torviaisilla oltu kotona. Pallo kainalossa kipitin portaat alaovelle. Kun sain oven auki, kuulin keinujen luota salaisen varoitushuudon.

– Varo tyristä! Se tarkoitti tietenkin, että Terttu olisi tulossa.

Yritin jotenkin salakavalasti livahtaa ovesta, ennen kohtaamista, mutta takin hiha jäi ovenkahvaan kiinni, eikä lähtenyt irti. Siinä mä sitten seisoin käsi kiinni ovessa ja ovi sepposen selällään auki. Tuijotin sanomatta mitään tyranni-Terttua, joka kulki ohitseni rappukäytävään.

– Kiitos oven avaamisesta, kuulin selkäni takana hänen sanovan. Irrottauduin kahvasta ja kuljin kavereiden luokse silmät ymmyrkäisinä hämmästyksestä.

– Ette muuten arvaa, mitä äsken tapahtui, sain soperrettua.

Seuraavana päivänä tulin koulusta ja tajusin vasta ovella, että avaimet olivat jääneet kotiin. Istuin rappuun miettimään mitä tekisin. Ei tilanne ollut mikään katastrofi ja näin oli käynyt monta kertaa aikaisemminkin. Mutta sitä ei ole tapahtunut, että Torviaisen ovi aukeaisi rauhallisesti ja sen takaa kurkistaisi hymyilevät kasvot.

– Oletko sä jäänyt käytävään? Terttu kysyi ystävälliseen sävyyn. Ennen kuin huomasinkaan olin hänen keittiössään juomassa kaakaota ja syömässä voileipää.

– Olisivatpa kaikki lapset yhtä kohteliaita kuin sinä. Kukaan ei ole koskaan ennen avannut minulle ovea, kiitteli hymyilevä naapuri pöytänsä ääressä.

Siinä me turistiin niitä näitä, kunnes sain viestin perheryhmään, että kotona on muitakin. Kiitin kauniisti ja ne sanat kostuttivat Tertun silmät.

– Haluaisitko pallon, hän vielä kysyi eteisessä, kun puin kenkiä. Niitä oli kokonainen kaapillinen eteisessä. En tohtinut ottaa kuin itse kadottamani kuusi jalkapalloa ja kaksi fribakiekkoa. Joskus ystävällisyys tuottaa huipputuloksia, vaikka sen tekisikin vahingossa.