vk 18, tarina sankaruudesta
#rohkeus #tarina #ystävällisyys #tunteet
OHJAAJA LUKEE:
Tänään kuulette tarinan rohkeudesta. Todellisesta rohkeudesta, eikä mistään yllytyshullusekoilusta. Tarina alkaa.
Minä olen pelkuri. Tiedän, mitä pitäisi tehdä, mutta en uskalla. Meidän koulussa on yksi tyyppi, joka on tosi rohkea. Ei sellainen, joka uskaltaa hypätä roskakatoksen päältä neljällä voltilla, silmät kiinni, takaperin, ilman järkeä, vaan rohkea sellaisella oikealla tavalla. Vaan sellainen, joka tekee oikeita rohkeita tekoja, joita mäkin haluaisin uskaltaa. Se on oikeastaan oikea supersankari. Ei sellainen, joka pukeutuu kalsareihin ja viittaan, vaan sellainen, joka tekee sankaritekoja. Tosta vaan, ilman että se hyötyisi niistä mitään. Sitä mä ihailen.
Minä olen pelkuri. Monesti näen, mitä pitäisi tehdä, mutta en uskalla. Käännän katseen pois ja esitän etten huomannut. Mutta tää tyyppi. Se ei käännä. Sillä on sellainen superkatse. Ei sellainen jolla voi leikata metallia ja katsoa seinien läpi, vaan sellainen, että se huomaa heti, jos joku on pulassa. Sitten se syöksyy auttamaan, ei sillain käsi ojossa lentämällä viitta hulmuten, vaan sillain huomaamattomasti. Se on sellainen tapa, joka sopii vain sankareille.
Tänään se tyyppi pelasti neidon pulasta. Ei sillain, että se olisi miekkaillut lohikäärmettä vastaan ja kiivennyt linnan torniin ilman turvaköyttä, vaan sillain todella urhoollisesti. Tilanne oli kutkuttava, ei sillain, että olisi pitänyt raapia, vaan jalkapallossa. Peli oli tasan ja kello oli just soimassa. Tää tyyppi pääsi just yksin läpi ja melkein varma maali tiedossa. Mutta mitä vielä. Tää tyyppi näki sen ihmekatseella koulun portille ja huomas, että yhden tytön kengännauhat oli jäänyt kiinni sen pyörän polkimeen. Niin, voitteko kuvitella. Tää tyyppi vaan jätti pallon siihen ja jatkoi juoksua portille, jotta voisi auttaa tätä tyttöä, vaikka ei se ees tunne sitä. Mä en kyllä olis uskaltanut mennä vieraalta ihmiseltä kysyyn, tartteeko se apua.
Heti perään seuraavalla tunnilla se jatkoi maailman pelastamista, ei sillain, että se olisi rakentanut jääkarhuille pesät ja ratkassu energiakriisin, vaan vielä tärkeemmin. Meidän luokalla on se yksi kaveri, joka ei oikein uskalla puhua muille ja on muutenkin aika paljon yksin. Tehtävässä piti ottaa parit, niin olihan tää hiljainen kaveri jäämässä yksin. Kyllähän sen tilanteen kaikki huomasi, paitsi minä katsoin silloin vahingossa muualle.
Mutta mitä tekee tää sankari,
se sano sen hyvälle ystävälle, jonka kanssa ne oli jo parit, että tää voi olla
jonkun muun kanssa. Sitten tää sankari vain käveli sen hiljaisen kaverin luokse
ja kysy, voisko se olla sen pari. Ihan mieletön. Kaikki näki kuinka se
hiljainen kaveri hymyili ehkä ekaa kertaa tällä viikolla. Kaikki olis varmaan
hurrannut, jos olisivat kehdanneet. Enkä kehdannut minäkään.
Seuraavalla välitunnilla se tyyppi uhmas kaikkia maailman sääntöjä. Ei sillain, että se olis kumonnut painovoiman tai siirtänyt tavaroita ajatuksen voimalla, vaan sellaisia kirjoittamattamia sääntöjä. Ne pelas taas jalkapalloa ja tää tyyppi huomas sen yhden alempi luokkalaisen nojaavan yksin koulun seunustalla. Tää tyyppi asteli vaan sinne ja pyysi sitä sen joukkueeseen. Yleensä pidettiin kyllä samat sakit koko päivän ja nuorempia ei oo koskaan mukana pelissä. Joku yritti sanoa jotain, mutta tää tyyppi keskeytti sen puheet. Ei sillain, että olis laittanut teippiä sen suun eteen tai kaivanut sen hiekan alle, vaan sanomalla, että joskus sääntöjä kannattaa vaihtaa, vai ekkö uskalla. Mä en ehkä olis uskaltanut.
Iltapäivällä oli käytävässä katastrofi. Ei sellainen, että pyörremyrsky olisi sisällä ja seinät olis kaatuillut, vaan sellainen todella ikävä tilanne. Yhtä oppilasta haukuttiin ja sillain todella rumasti siinä käytävällä. Meillähän on kantelukielto, kun aikaisemmin oli paljon sellaista turhaa mussutusta. Mutta tää tyyppi ei sellaisesta välittänyt vaan käveli opettajan luokse ja sano, että nyt tarttis varmaan tehdä jotain. Kun opettaja ei heti meinannut lähteä, niin tää tyyppi vielä jatkoi, että mä voin kyllä auttaa, jos sä et uskalla.
Ilman niitä sanoja mä en ikinä olis uskaltanut. Mä oon tosi onnellinen, että saan opettaa sitä tyyppiä, vaikka oikeasti se tyyppi opettaa mulle paljon enemmän tärkeitä, oikeita asioita, kuin mä sille.
POHDINTAKYSYMYKSIÄ:
- Millaista rohkeutta sinä arvostat toisissa ihmisissä?
- Millaista rohkeutta sinä tunnistat itsessäsi?
- Missä asioissa haluaisit olla rohkeampi?
- Missä asioissa toivoisit